perjantai, 24. syyskuu 2010

Juoruja

Twilight-elokuvien tähti Robert Pattinson pelkää, että hänen kiljuvat faninsa aiheuttavat miehelle kuulovaurion.
(The Sun-lehden haastattelu)

Robert Pattinson seurustelee vastanäyttelijä Kristen Stewartin,19 , kanssa.
(Iltalehti)
Vihdelehti Stara tapasi Robert Pattinsonin taannoin Los Angelesissa. Haastattelussa hän muisteli elokuviensa kuvauspaikoilla sattuneita kommelluksia ja totesi ympärillään vaanivien paparazzien olevan todellinen riesa. Nyt Pattinson on jälleen ikuistettu elokuvan kuvauspaikalla, ja tällä kertaa perin rohkeaan paitaan sonnustautuneena.




 

 

tiistai, 21. syyskuu 2010

Varttuminen tähtien joukkoon

Robertin sanojen mukaisesti:
– Näytin nuorena tyttömäiseltä ja sovin hyvin malliksi. Kun miehistyin, poseeraushommat loppuivat, mutta näytteleminen vei minut sopivasti mennessään. Harry Pottereita tehdessäni opin, että Daniel Radcliffella, Rupert Grintillä ja Emma Watsonilla on paljon ihailijoita, mutta samalla paljon velvollisuuksia. He tekevät töitä koko ajan.

Vielä tuolloin Rob harkitsi vakavissaan muusikon ammattia, eikä kirjojen pänttäys koulussa iskenyt häneen. Hän soittaa Twilight-leffassa pianoa, ja häntä kuullaan kahdessa elokuvan biisissä.

tiistai, 21. syyskuu 2010

Aloitetaan ihan alusta.

Robert Thomas Pattinson, syntyi Lontoossa 13.5.1986. Hänen äitinsä Clare työskenteli mallitoimistossa ja isänsä Richard toimi antiikkikauppiaana. Hänellä on kaksi vanhempaa sisarta, Victoria ja Lizzy. Pattinson kasvoi Barnesissa, Lounais-Lontoossa, ja kävi nuoruudessaan Harrodian School -yksityiskoulua. Hän harrasti pianon ja klassisen  kitaran soittoa ja, kiinnostuttuaan yhä enemmän näyttelemisestä, liittyi paikalliseen teatteriryhmään Barnes Theatre Companyyn ollessaan 15-vuotias. Hän aloitti myös mallintyöt 12-vuotiaana mutta joutui lopettamaan sen jo 4-vuoden kuluttua,koska hän ei enää saanut töitä mallina kuin hän itse myöntää. Näyttely puolella hän pärjäsi toisaalta sitten mallinurankin edelle ja esiintyi debyyttinä sivuroolissa

Legenda Niebelungin sormuksesta

. Saman vuonna hän esiintyi myös Turhuuden turuilla, mutta hänen osansa elokuvasta leikattiin pois lopullisesta versiosta.